Oho, ensi viikolla on vappu ja olen kirjoittanut viimeksi tammikuussa. Olen jotenkin väsynyt mutta toisaalta töissäni jonkinlaisessa flow-tilassa - ehkä siksi tänne ei synny mitään.

Matkustin jonkin aikaa sitten yöjunassa Lapista Etelä-Suomeen. Nuukailin, en varannut makuuvaunua. Samassa vaunussa kanssani pitkää yötä istui keski-ikäinen turkulaispariskunta. Mies oli kuin viilipytty, nainen melko varmasti opettaja. En saanut unta. Turkulaisnainen sai: hän retkotti suu auki kahdella penkillä. Minä ratkoin sudokuja. Takanani istui turkulaismies peukaloitaan pyöritellen ja kelloaan vilkuillen, koko yön samassa asennossa. Minua jotenkin ärsytti: aikooko hän vilkuilla kelloa Rovaniemeltä Tampereelle, iltayhdeksästä aamukuuteen? Lukisi vaikka kirjaa! Aamulla vaimo venytteli ja sanoi miehelleen, että matka meni joutuisasti, yllättävän joutuisasti, "ei tuntunut loputtomalta". Mies totesi ykskantaan, että jaa. Vaimo yllättyi, kun mies uskalsi olla eri mieltä. Hän kysyi ikään kuin kohteliaasti, tuntuiko matka miehestä loputtomalta. Mies vastasi painokkaasti, että tuntui. Vaimolla meni jauhot suuhun, eikä hän osannut kuin nauraa. Ja kyllä minuakin vähän nauratti.