Kaksi ominaisuutta, joita olen aina eniten kammonnut ihmisissä, ovat ilkeys ja kateus. Ilkeydellä tarkoitan jotain sellaista, että ihminen tahallaan loukkaa ja nauttii toisen avuttomuuden katsomisesta. Kun ilkeys ja kateus yhdistetään, syntyy niin kitkerä liemi, että sen nieleminen nostaa kyynelet silmiin, ainakin minulla. Vaikka minua kuvataan itsevarmaksi, olen sillä lailla herkkä, että ilkeydellä minua saa lyötyä kovaa. Ihminen on harvoin ansainnut ilkeyttä, ja epäreiluudella minut saa ensin lannistumana ja sitten suuttumaan.

Koska tiedän miltä ilkeys minusta itsestäni tuntuu, yritän olla puhumatta ilkeään sävyyn muista - myös silloin kuin nämä eivät ole paikalla. Viime viikolla jostain syystä minunkin lokaämpärini vuosi yli äyräittensä. Olin joidenkin tuttavieni kanssa tilaisuudessa, jossa meistä tuntui, että edustamiamme asioita ei arvostettu emmekä saaneet ääntämme kuuluviin. Aloimme - kylläkin vain keskenämme, mutta kuitenkin - tonkia muiden läsnäolleiden inhimillisiä heikkouksia. Vaikka tämä oli aika harmitontakin juoruamista, joka monen mielestä ehkä vain piristää, minulla on yhä huono omatunto. Miten minä alennuin!?

Joskus itse kokemani ilkeys ei ehkä ilkeilijän mielestä ole ollut ilkeää, vaan ajattelemattomuutta, suusta hypännyt sammakko tai huono vitsi. Ilkeää töksäyttämistä olisi erityisesti syytä välttää annettaessa palautetta. Katselin tänään brittiversiota Huippumalli haussa -ohjelmasta (jostain syistä, joista kaikkia en itsekään täysin ymmärrä, kaikista tositeeveeformaateista nämä malliohjelmat ovat minusta viihdyttävimpiä - mutta se on oman postauksensa aihe). Siinä melko kokemattomat mallikandidaatit pantiin tekemään mainosvideota uima-altaassa. Heidän piti sukeltaa, nousta vedestä ja sanoa: "I've waited for you all my life. Alors, est-ce que tu m'aimes?" ja sitten suudella miesmallia. Minun nähdäkseni suurin osa kokelaista suoriutui korkeintaan keskinkertaisesti, varmaankin koska heistä suurin osa oli tällaisessa hommassa kokemattomia. Eräs erittäin nätti Lucy-tyttö oli kauhusta jäykkänä, mutta minusta hän ei ollut olennaisesti huonompi kuin kaikki muut. Palautetilaisuudessa buukkaaja lyttäsi Lucyn. Hän sanoi suurin piirtein, ettei ymmärrä, mitä Lucy tekee koko kisassa (viikon kuvassa hän onnistui kaikista tytöistä parhaiten!) ja että Lucyn ei pitäisi enää koskaan hankkiutua mainoskuvauksiin, se olisi ajanhukkaa. Buukkaaja ei ollut koskaan ennen tavannut Lucya ja hän tiesi, että Lucy oli tällaisessa tilanteessa ensimmäistä kertaa. Mikä tarve hänellä oli antaa tällainen palaute? Miksei hän voinut esimerkiksi sanoa, että tällä kertaa suoritus oli riittämätön, että Lucy oli jäykkä ja luonnoton, ja että jos Lucy haluaisi mainoksiin, hänen pitäisi tietoisesti harjoitella ja kehittää näyttelemistään ? Ajatella, jos kaikki lajinsa huiput tai edes melko hyvin menestyneet olisivat ensimmäisen epäonnistumisen jälkeen heittäneet hanskat tiskiin! Se vasta hukkaa olisi!

Joudun itse työssäni antamaan palautetta, ja yritän aina sanoa jotakin hyvää (buukkaaja olisi voinut sanoa, että Lucy on kiinnostavan näköinen ja nätti!) ja esittämään heikkoudet realistisesti ja rakentavasti. Kenellekään ei ole mitään hyötyä siitä, että palautteen saaja tuntee itsensä lytätyksi.

Rangaistukseksi viime viikon turhasta juoruamisesta haastan itseni: seuraavien neljän viikon aikana provosoidu panettelemaan, vaan keskityn kannustamaan ja hemmottelemaan kohtaamiani ihmisiä. Ehkä jään niin koukkuun, että jatkan loppuelämäni.