Unirytmini on joululoman jäljiltä ihan sekaisin: en nukahda ennen kolmea ja ennen yhtätoista herääminen tuntuu vaikealta. Iltapäivällä nukuttaa. Tänäänkin vedin kolmen vartin torkut, tosin vähän siksikin että flunssaa pukkaa.

Olen aina ollut huono nukkuja. Huoneen on oltava hiljainen ja pimeä, tyynyn on oltava juuri oikeassa asennossa, miehen on pidettävä kädet omalla puolellaan - ja siltikin nukahdan harvoin alle tunnissa. Tänään menin nukkumaan kahdeltatoista. Nousin juomaan ennen yhtä, yritin nukkua, puoli kahdelta nousin lukemaan, luin kahteen, pyörin sängyssä, tulin koneelle. En vain saa ajatuksia rauhoittumaan. Yöllä kaikki alkaa tuntua vaikealta ja tuskaiselta.

Kävin tänään vaa'alla. Olen lihonut pyhien aikana kaksi kiloa. Pelkään ihan oikeasti, että en ikinä pääse eroon kertyneestä ylipainosta, vaikka vihaan sitä. Painoni ja lihavuuteni on määrittänyt minäkuvaani jo vuosia, ja sitä vasta vihaankin. Enkö ikinä lakkaa kantamasta jatkuvaa huolta painostani?

Minua pidetään aikaansaapana ja toimeliaana. Omasta mielestäni olen oikeastaan aika laiska. Miksen rytmitä päiviäni paremmin ja käytä esimerkiksi television edessä kuluttamiani tunteja jotenkin luovasti, hedelmällisesti, tyydyttävästi ja kehittävästi? Jos minä en ole laiska, miten saamattomia ovat oikeasti laiskat ihmiset? Kuinka paljon on lupa löysäillä?

Olen niin kauan kuin mistään mitään ymmärrän yrittänyt opetella suhtautumaan unettomuuteeni ja huonoon nukkumiseeni rakentavasti ja kevyesti: yritän opetella tekemään rentoutusharjoituksia ja "valvomaan hyvin", mutta nyt juuri tämä taas tuskastuttaa. Voi että kahdehdin niitä, jotka painavat pään tyynyyn ja heräävät 7,5 tunnin päästä virkeinä ja energisinä. Miksi juuri minun pitää olla huono nukkuja? Väsyttävää.